Tiedustelut osoitteeseen
info@tmimerilyra.fi.
Lemmikkieläinpalveluihini kuuluu tällä hetkellä lemmikkien lomahoitotoiminta. Olen koko ikäni ollut eläinten kanssa tekemisissä ja pitkänlaisen hevostallitaustan lisäksi minulla on runsaasti kokemusta marsujen, hamstereiden, kanin, gerbiilien ja hiirenkin hoidosta omieni tiimoilta. Olen ollut myös koirien kanssa tekemisissä aika reippaanlaisesti, vaikken omaa olekaan omistanut ja kissoista on perusasiat hallinnassa. Lemmikkien lomahoitotoimintani kattaa tällä hetkellä kotikäynnit asiakkaan lemmikkejä hoitamaan kohtuullisen matkan päähän kotoani, tästä lisää alla.
Teen lähialueella (Kerava tai hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä oleva kohde lähikaupungeissa) kotikäyntejä, jolloin voin käydä sopimuksen mukaan 1-2kertaa päivässä hoitamassa lemmikkejä omistajan kotona. Keravalla kulkiessani veloitan edestakaisesta reissusta asiakkaan kotiin 5€ ja matkakulukorvaus nousee tilanteen mukaan muualle lähiseudulla kulkiessani. Kohteen tulisi olla julkisten kulkuyhteyksien hyvin tavoitettavissa, koska minulla ei ole autoa käytössäni.
Kotikäynnillä voin esimerkiksi ruokkia kissat, siivota niiden hiekka-astian, vaihtaa vedet ja hetken leikkiä kissojen kanssa jos he ovat sillä tuulella/jos omistaja niin toivoo. Lemmikin kotoa tulee löytyä kaikki tarpeellinen valmiina (ja talouden lemmikkien tulee olla terveitä ilman tarttuvia tauteja), sopimuksen mukaan voin käydä hakemassa lemmikille mahdollisesti tarpeellisia tuoreruoka-aineksia kaupasta lisää (lisätään asiakkaan laskuun) jos hoitojakso on pitkä. Käynnilläni tarkastan eläinten hyvinvoinnin (kirkkaat silmät, puhdas nenän/suun alue, liikkuvuus, ei näy poikkeavaa turkissa yms.). Olen tarkkasilmäinen ja hyvin tarkka muutenkin seurailemaan omienkin lemmikkieni vointia/olemusta, joten tämä tulee luonnostaan minulta. Lähtökohta hoitojaksolle on, että lemmikki on terve, eikä hänellä ole lääkitystä vaativia vaivoja tai tarttuvia tauteja.
Kotikäynnillä hoituu myös esimerkiksi useamman hamsterin, gerbiililauman, marsujen, kanin tai hiiren perushuolto ruokien, voinnin tarkastamisen ja vesien vaihdon tiimoilta ja mahdollisesti myös eläinten asumusten siivous jos niin on sovittu. Muita lemmikkijyrsijöitä voin myös huoltaa, samoin matelijoita. Näissä tapauksissa mielellään käyn omistajan kanssa erityisen tarkasti läpi ennakkoon mitkä asiat ovat ominaisia ja mitkä ovat poikkeavia kyseisille lemmikeille jos minulla ei niistä ole vielä kertynyt omakohtaista kokemusta paljoa. Pienehkön maakilpikonnan kanssa olen ollut tekemissä entisen työni tiimoilta ja akvaariokalojakin on tullut ruokittua.
Ennen kotikäyntijakson alkamista tapaan mielelläni veloituksetta asiakkaan hänen kotonaan ja käymme läpi hoitoon jäävien lemmikkien asiat ja teemme hoitosopimuksen. Kotikäynneistä kannattaa pyytää tarjousta minulta, kaikilla meillä kun tuntuu olevan erilaiset eläinperheet ja kuviot kotona. Tarjouspyynnössä kerro kuinka paljon hoitoon jääviä lemmikkejä on, missä lemmikkien koti on, kuinka pitkälle hoitojaksolle on tarvetta, milloin se on ja millaisia toimenpiteitä toivot lemmikeillesi suoritettavan. Tarjouspyynnöt, tilaukset ja muut kyselyt osoitteeseen info@tmimerilyra.fi.
Koiria en sitoudu kotikäynneillä hoitamaan, koska he vaativat lajityypillisesti paljon enemmän huomiota/tekemistä jo lenkitysten tiimoilta. Voit kuitenkin kysyä tarjousta jos toivoisit minut majoittumaan kotiisi koiriesi luo vaikkapa viikonlopuksi (avopuolisoni jäädessä hoitamaan omat lemmikkimme)!
Olen kirjoittanut omista lemmikeistäni blogia jo useamman vuoden ja sen löytää osoitteesta:
www.marsumayhem.blogspot.fi . Sieltä voi kurkistaa millaisissa oloissa omat lemmikkini ovat luonani ja muutenkin zoomailla jos eläintenpitoni kiinnostaa.
Kaikesta lomahoitotoiminnasta tehdään aina kirjallinen sopimus omistajan kanssa, sopimuksessa määritellään hinta hoitojaksolle, mitä kuuluu hoitajan toimenpiteisiin ja miten asiat hoidetaan eläinlääkärikäynnin suhteen jos jostain syystä lemmikki sairastuu hoitojakson aikana. Sopimukseen kuuluu myös:
HOITAJALLA VASTUUVAPAUS
Allekirjoittamalla hoitosopimuksen omistaja vakuuttaa eläimen olevan terve ja vapaa loisista tai tarttuvista sairauksista. Mikäli voidaan todistaa että eläin on ollut sairas ja tartuttanut hoitajan omia eläimiä tai muita hoidossa olleita eläimiä, on omistaja velvollinen korvaamaan hoidosta koituneet kulut. Omistaja tiedostaa ja ottaa riskin, että toisella hoidossa olevalla eläimellä on sairaus joka voi tarttua hänen eläimeensä. Hoitaja ei ole velvollinen korvaamaan mahdollisesta tartunnasta tai sairaudesta koituvia kustannuksia ellei kyse ole hoitovirheestä johtuva vamma.
TILAUSOHJEET JA HINNAT: Tilaukset, tarjouspyynnöt ja tiedustelut osoitteeseen info@tmimerilyra.fi. Jos tahdot lemmikkisi kotikäynteihin perustuvaan hoitooni kysy varaustilannetta ja esittele hoitojakson tarpeesi. Sijaitsen itse Keravalla ja voin kulkea siellä ja lähialueilla hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä hoitokäynneillä, käytössäni ei ole autoa. Milloin tarvitset hoitojaksoa, missä lemmikin koti sijaitsee, mikä lemmikki sinulta olisi lomahoidon tarpeessa ja onko hänellä jotain erityistarpeita. Liitä viestiin oma nimesi ja puhelinnumerosi, jotta voin jonkin yllättävän käänteen sattuessa olla sinuun yhteydessä nopeammin kuin sähköpostilla. Onnistumisen edellytys lomahoitojaksolle on, että asiakkaan lemmikki on terve. Lomahoitosuhteen alkaessa teemme samalla kirjallisen sopimuksen hoitojaksosta, sen kustannuksesta ja toimenpiteistä, jotka kuuluvat hoitajalle.
*HUOM. Teen vain kotikäyntejä eikä minulla ole mahdollisuutta ottaa asiakkaan lemmikkejä hoitoon kotiini.*
Asiakkaan tietoja ei käytetä koskaan muuhun tarkoitukseen kuin tilauksen hoitamiseen ja tietojen luovutus on luottamuksellista. Asiakkaan tulee olla täysi-ikäinen tai muussa tapauksessa hoidan tilauksen hänen huoltajansa kanssa.
Lomahoitojakso tulee olla maksettu etukäteen aina vähintään tiedossa olevan lomahoitotoiminnan tarpeen viikkomäärä tai pienempi aika (jos jakso on lyhyempi kuin 7pv) kerrallaan! Hoitojaksoa voi jatkaa vielä siitä sopien erikseen jos vaikka lomamatkasi yllättäen piteneekin.
Matkakulut ovat alkaen 5€/edestakaisin reissu Keravan sisällä (viikonloppulisä lauantai-sunnuntai + 2€/pv), muualle mentäessä matkakulut nousevat (kuljen julkisilla kulkuvälineillä) ja lisäytyvät asiakkaan laskuun.
24-26.12 ja muina pyhäpäivinä (ei tavalliset sunnuntait) veloitan 50% lisähintaa käyntimaksuun (esim. jos arkipäivälle on sovittu 20e/käynti on se noina päivinä 30e/käynti.
Kaikki mainitsemani hinnat sisältävät arvonlisäveron 0%, ei alv-velvollinen.
* Pyrin rauhoittamaan viikonloput muille kuin työasioille ja täten vastaan sähköpostiin/työviesteihin vain arkipäivinä. Jos arkipäivinä olet odottanut vastausta viestiisi jo yli 3vrk laitathan viestisi uudelleen, joskus sähköpostiliikenteessä kun voi tulla mutkiakin matkaan. Pääosin vastaan noin 2vrk sisällä arkisin viesteihin. Aurinkoa sinulle juuri tähän päivääsi! *